Mitä tulee mieleen Tampereen kesästä? Matkalaiset vastaavat

Mitä sinulle tulee mieleen Tampereesta, entä Tampereen kesästä? Kesälehti kysyi sitä eri suunnista tulevilta matkalaisilta Helsingin rautatieasemalla.

Teksti: Eli Harju
Kuvat: Mikko Vattulainen

Mia Risberg, Pamplona (Espanja)

Asuin neljä vuotta Tampereella. Sehän on Suomen paras kaupunki! Kesästä tulee mieleen varsinkin puistot ja järvimaisemat.

Erityisesti siellä asumisesta on jäänyt mieleen se, kun Suomi voitti jääkiekossa kultaa. Kultajuhlat Tampereella oli ihan mielettömät!

Mikko Varjos, Tampere

Asun Tampereella ja olen Helsingissä työasioissa. Tämä on ihan mukava junamatka tehdä töitä tai rentoutua.

Tampere on kiva kesäkaupunki, Tampereen kesästä tulee mieleen positiivisia asioita. Järvi joka puolella ja elämää enemmän kuin talvisaikaan. Kesäisin tulee toisinaan käytyä konserteissa ja terasseilla.

Taikatuuli Liljeberg, Jyväskylä

Kävin siellä yliopiston pääsykokeessa, mutta en päässyt sisälle, joten menin Jyväskylän yliopistoon. Se on hyvä kaupunki, koska esimerkiksi Helsinki on tosi iso. Pidän vähän pienemmistä kaupungeista. Siellä on helppo suunnistaa, hyvät palvelut ja hyvä joukkoliikenne. Niin kuin monessa yliopistokaupungissa, siellä on paljon nuoria ihmisiä ja paljon tekemistä. Se on myös hyvin kaunis kesällä, niin kuin monet kaupungit.

Kesällä on lämmintä, monet baarit ovat auki ja voi mennä ulos drinkeille ystävien kanssa. Se on minusta yksi kesän parhaista asioista, ystävien kanssa ulkona hengaaminen.

Amirhossein Hassankhani, Helsinki

Asuin Tampereella kaksi vuotta. Se oli hyvä paikka. Nyt muutin juuri Helsinkiin.

Tämä liittyy enemmänkin Suomen kesään yleensä, mutta siitä tulee mieleen pitkät päivät. On paljon valoa, joskus keskellä yötäkin.

Jarkko Karsikas, Hämeenlinna

Kyllä siellä on tullut kesäpäivinä pyörittyä keskustassa ja sen ympäristössä, ja aikoinaan lasten kanssa Särkänniemessä. Se koskimaisema ympäristöineen tulee siitä ensimmäisenä mieleen. Se on todella kaunista aluetta, varsinkin nyt kun siellä on uusittu kaikkia terasseja ja kaikkea, mitä siinä on ympärillä.

Scroll to Top