Wanhankaupungin juhlassa sukelletaan klassisen musiikin ja Tampereen ikonisten rakennusten historiaan. Tapahtuman taiteellinen johtaja Helena Hiilivirta on monelle tamperelaiselle tuttu Tampere Filharmonian intendenttinä. Hän muutti Tampereelle vuonna 2011 ja ihastui niin, että päätti tehdä kaupungista loppusijoituspaikkansa.
Teksti: Eli Harju
Kuvat: Mikko Vares
– Moni perustamperelainen ihmettelee, että mikä vanha kaupunki. Täällä ei kuulemma ole mitään vanhaa kaupunkia. Mutta katsokaa vähän tarkemmin!
Näin sanoo Wanhankaupungin juhlan taiteellinen johtaja Helena Hiilivirta. Helena on luotsannut elokuussa järjestettävää klassisen musiikin festivaalia sen perustamisvuodesta 2022 asti.
Festivaalilla esitetään klassista musiikkia Tampereen keskustan vanhoissa rakennuksissa. Avajaiskonsertti pidetään 2.8. Vanhassa kirkossa, joka täyttää tänä vuonna 200 vuotta.
– Eiväthän ne rakennukset ole vanhoja verrattuna vaikka keskieurooppalaisiin vanhoihin kaupunkeihin, mutta on 200 vuottakin pitkä aika nykyään, kun kaikki tapahtuu nopeasti.
Oikeastaan juuri nopeammat tapahtumat kiinnittivät Helenan huomion vanhoihin rakennuksiin. Kun hän muutti Tampereelle ensimmäistä kertaa vuonna 2011, suunniteltiin täällä kovaa vauhtia rantatunnelia, raitiotietä ja Kannen areenaa, josta tuli lopulta Nokia Arena.
– Se oli rakennusbuumin ja suunnittelun aikaa. Siitä tulin ajatelleeksi, että onhan täällä hienoja vanhoja rakennuksia myös.
Musiikkia yleisölle ja kirjoituspöytähommia
Monelle tamperelaiselle Helena Hiilivirta on tuttu Tampere Filharmonian intendenttinä. Hän toimi tehtävässä vuodesta 2012 vuoteen 2018. Kesällä 2018 hän jäi eläkkeelle, mutta seuraavana vuonna häntä pyydettiin tehtävään uudestaan, ja hän oli jälleen virkaatekevänä intendenttinä elokuuhun 2019 asti.
Suurimman osan työuraansa Helena on tehnyt Helsingissä. Siellä hän ennätti olla muun muassa Musiikkitalon johtaja ja Yleisradiossa musiikkipäällikkönä, Radion sinfoniaorkesterin intendenttinä ja musiikkitoimittajana.
– Siinäkin minulle oli aina tärkeää se, että sai tuoda musiikkia yleisölle ja tehdä ohjelmia klassisesta musiikista.
Nimenomaan klassinen musiikki on ollut aina Helenan alaa. Se tarina alkaa kaukaa Pohjois-Karjalasta, missä Helena kävi lukiota Joensuun tyttölyseossa. Lyseossa oli orkesteri, johon hän halusi mukaan.
– Olin pikkuisen soittanut pianoa aikaisemmin, mutta olin sitä mieltä, että pitää päästä orkesteriin, kun se vaan vaikutti jotenkin kivalta idealta. Orkesterissa musiikinopettaja antoi sellon kouraan, kun olin pitkä tyttö, ja siitä se sitten lähti!
Yhtenä kesänä Helena osallistui Juuassa nuorten musiikkileirille, jolla häntä opetti yksi Sibelius-Akatemian opettaja. Opettajan mielestä hänen piti pyrkiä akatemian nuoriso-osastolle, joten hän pyrki ja pääsi ja kävi kaksi vuotta joka viikonloppu Helsingissä Sibelius-Akatemiassa.
– Tein siellä sellodiplomin ja olin orkesterimuusikkona ensin, mutta sitten nämä kirjoituspöytähommat veivät mennessään.
– Vaikka olinkin musiikkitoimittajana Yleisradiossa, täytyy sanoa, että elävät konsertit ovat niin klassisessa kuin ilmeisesti kevyessäkin musiikissa se tilanne, jossa se pääsee parhaiten oikeuksiinsa.
Penkkiurheilua muusikkoperheessä
Akateemista taustaa kirjoituspöytähommiin Helena sai myös Helsingin yliopistosta, missä hän opiskeli musiikkitiedettä, estetiikkaa ja filosofiaa. Ensimmäinen intendenttitehtävä oli Lahden kaupunginorkesterilla.
Koska sekä työ että opiskelu ovat aina keskittyneet klassiseen musiikkiin, Helena ei juuri tunne kevyttä musiikkia. Jos hän kuuntelee kotona musiikkia, se on klassista, mutta koska myös hänen miehensä ja poikansa ovat ammattimuusikoita, kotona on soinut lähinnä harjoiteltava musiikki. Mieluiten Helena säästääkin korviaan live-esityksille.
– Vaikka olinkin musiikkitoimittajana Yleisradiossa, täytyy sanoa, että elävät konsertit ovat niin klassisessa kuin ilmeisesti kevyessäkin musiikissa se tilanne, jossa se pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Mutta kevyttä musiikkia ei ole tullut juuri kuunneltua tai käytyä festareilla tai mitään. Siinä mulla on aukko sivistyksessä, pakko myöntää!
Musiikin kuuntelun sijaan Helena harrastaakin vapaa-ajallaan urheilua niin penkkiurheilijana kuin kentilläkin. Hän on pelannut golfia 25 vuotta, juossut kolme maratonia ja seuraa televisiosta golfkisoja, jääkiekkoa ja jalkapalloa. Ahkera penkkiurheilu on tuonut hänelle myös jäsenyyden Suomen urheilun Hall of Fame -lautakunnassa.
– Olin tekemisissä Veikkauksen edunsaajien kanssa 2000-luvun alussa ja tutustuin Veikkauksen silloiseen toimitusjohtajaan Risto Niemiseen. Hän tajusi, että seuraan aktiivisesti urheilua ja pyysi minua mukaan Hall of Fameen. Että kaikkeen sitä on päässyt mukaan!
Tampereesta tuli loppusijoituspaikka
Muutto Tampereelle Filharmonian töihin pitkän pääkaupunkiseudulla tehdyn uran jälkeen oli Helenan mielestä ihanaa.
– Ei ole ollenkaan klisee, kun sanotaan, että Tampere on ystävällinen kaupunki! Täällä on rento meininki ja tuntuu, että minut ja meidän perhe otettiin tosi hyvin vastaan täällä. Sain paljon ystäviä työvuosien aikana ja nopeasti, vaikka monesti sanotaan, että tässä iässä ei helposti uusia ystävyyssuhteita solmitakaan.
Ollaan sellaisia tyypillisiä tapauksia, jotka innostuivat, että onpa hieno kaupunki. Tampereella on ihan toisenlainen ilmapiiri kuin Helsingissä, sen takia päätettiin, että tämä on meidän loppusijoituspaikka.
Muutosta tulee pian 15 vuotta, ja Helena ja hänen miehensä päättivätkin jäädä Tampereelle lopullisesti.
– Ollaan sellaisia tyypillisiä tapauksia, jotka innostuivat, että onpa hieno kaupunki. Tampereella on ihan toisenlainen ilmapiiri kuin Helsingissä, sen takia päätettiin, että tämä on meidän loppusijoituspaikka.
Wanhankaupungin juhlan takana on tamperelaisen kulttuuria tukevan Majaoja-säätiön idea, joka syntyi jo ennen koronapandemiaa. Vuonna 2022 säätiö pyysi Helenan vetämään uutta klassisen musiikin festivaalia.
– Heillä oli herännyt ajatus, että Tampereella olisi hyvä olla kesäisin enemmän klassisen musiikin tarjontaa. Täällähän on hyvin voimakas kevyen musiikin tarjonta, mutta kesäaikaan klassinen musiikki juuri Tampereella loistaa poissaolollaan, vaikka Pirkanmaalla on muualla hienoja festivaaleja. Löytyi kyllä yhteinen sävel säätiön kanssa, ja he ovat tässä myös voimakkain taloudellinen tuki.
Klassinen musiikki on meditatiivista
Wanhankaupungin juhlassa on tarjolla laaja kirjo musiikkia ja historian havinaa. Esimerkiksi sunnuntaina 4.8. Aleksanterin kirkossa soitetaan muun muassa 1000-luvun alussa eläneen Hildegard von Bingenin Antiphonae ja osa Riikka Talvitien Vuodenkierto-teoksesta, joka sai kantaesityksensä vasta viime keväänä.
Klassisen musiikin ja vanhojen rakennuksien lisäksi Wanhankaupungin juhlassa tuodaan keskusteltaviksi ja juhlittaviksi musiikin herättämiä tunteita. Perjantaina 2.8. G Livelabissa ovat paikalla kirjailija Petri Tamminen ja sopraano Helena Juntunen, jotka kirjoittivat kirjan Joskus liikaa, aina liian vähän oopperalaulajan elämän kulisseista. Mukana on myös pianisti Eveliina Kytömäki, ja musiikin lomassa kerrotaan tarinaa oopperalaulajan elämästä kulissien takana. Lauantaina Finlaysonin kirkossa taas luetaan konsertin aikana Toivo Kuulan ja Leevi Madetojan toisilleen lähettämiä kirjeitä.
– Klassisen musiikin kuunteleminen ja harjoittaminen on hyvin meditatiivista ja siinä mennään syviin tunteisiin helposti. Jotkuthan rinnastavat sitä uskonnolliseen kokemukseen, ja tietysti varsinkin kirkkomusiikissa on sellaisia elementtejä. Se ei tietysti ole sillä tavalla julistavaa, kuin esimerkiksi teatteri voi olla, mutta kyllä toivon, että nämä konsertit herättävät monenlaisia tunteita, toisivat iloa ja ajattelemisen aihetta ja levähdystä arjen kiireissä.
Juttua muokattu 25.7. klo 9:25. Poistettu toistoa ensimmäisen kappaleen alusta ja Tampereesta tuli loppusijoituspaikka -kappaleen ensimmäisestä sitaatista.
