Tampereelle paluumuuttanut kirjastoammattilainen Henriika Tulivirta puhuu mielellään niistä kirjoista, joita moni nimittää hömpäksi. Hän ei välttämättä suosittele kesällä eikä muutenkaan luettavaksi sitä, mikä on kaikkein sivistävintä. Tärkeintä kirjassa on, että se herättää innon lukemiseen.
Teksti: Eli Harju
Kuvat: Ulla-Maija Svärd
Henriika Tulivirta vastaa työkseen lasten- ja nuortenkirjallisuutta kokoavasta verkkopalvelu Sivupiiristä, kouluttaa kirjastoja ympäri Suomen ja yrittää pelastaa lukutaidon.
– Mitä tämmöisiä pieniä tehtäviä nyt onkaan!
Työpaikka on virallisesti Helsingin kaupunginkirjasto, mutta koti Tampereella. Henriika on syntynyt Kurussa ja viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Teiskossa. Asuttuaan kymmenisen vuotta Helsingissä hän paluumuutti Tampereelle kolme vuotta sitten.
– En lähde enää mihinkään. Tämä on koti ihan selvästi. Koen, että olen ennen kaikkea teiskolainen, mutta myös tamperelainen. Tampere on sellainen kylä, joka on naamioitunut kaupungiksi.
Aikaisemmin Henriika kuvasi itseään lukuaktivistiksi, mutta sitten Hertta-kustannus käytti hänestä sanaa lukuinnostaja, ja se tuntui enemmän omalta. Hän jakaa Sivupiirissä ja sosiaalisessa mediassa kirjavinkkejä ja kertoo kirjastojen palveluista.
– En sano ihmisille, että teidän täytyy nyt ruveta lukemaan tai muuten. Enemmänkin kerron, miksi itse tykkään lukemisesta ja mitä olen lukenut.
Elintärkeää iloa
Henriika päätyi juuri lasten- ja nuortenkirjallisuuden asiantuntijaksi, koska kun hän valmistui kirjastoalalle, tarjolla oli vain erikoiskirjastovirkailijan paikkoja, joissa se painottui. Se oli myös luonteva suunta, koska hän on aina lukenut lapsille ja nuorille tarkoitettuja kirjoja.
– Mulla ei ollut ikinä sellaista ajatusta, että kun vaikka täytän 16, siirryn aikuisten kirjoihin. Oon aina lukenut satuja, kuvakirjoja, nuortenkirjoja ja nuorten aikuisten kirjoja.
Työ lasten ja nuorten kirjavinkkarina on siksikin mielekästä, että lukemisesta innostumiseen vaaditaan oikeanlaista luettavaa. Ja juuri lapsille ja nuorille suunnatut kirjat saavat vähiten huomiota esimerkiksi isojen lehtien kirja-arvioissa.
– Toivoisin toisaalta, että ihmiset löytäisivät lukuharrastuksen ilon, mutta toisaalta lukutaito on elintärkeä yhteiskunnassa pärjäämisen kannalta. Jos ei ole lukutaitoa ja kykyä erottaa erilaisia tekstityyppejä, on aika pulassa jossain vaiheessa. Mutta tarvitaan ensin se lukuinto, joka synnyttää lukutaidon.
Ylpeästi ”hömpän” puolesta
Henriika ei siis koskaan suosittele tiettyjä kirjoja siksi, että jokaisen itseään kunnioittavan kirjallisuuden ystävän kuuluisi lukea ne, tai siksi, että ne kuuluisivat yleissivistykseen. Sen sijaan hän kertoo kirjoista yksinkertaisesti niiden kiinnostavuuden perusteella ja on tarkoituksella erikoistunut kirjallisuuden lajeihin, joita usein väheksytään: lasten- ja nuortenkirjojen lisäksi viihdekirjoihin, dekkareihin ja fantasiakirjallisuuteen.
– Niitä ei lasketa korkeakirjallisuuteen, joten ne ovat muka jotenkin heikompaa kirjallisuutta, ja inhoan sitä asennetta. Olen päättänyt, että olen niiden ylpeä lukija ja siinä ei ole mitään hävettävää.
Korkeakirjallisuudeksi tunnustetut kirjat eivät Henriikan mielestä kaipaa enää hänen apuaan.
– Ne päätyvät vaikkapa Helsingin Sanomiin arvosteltaviksi, ja kun ne ovat siellä, ne päätyvät kirjastojen varausjonoissa tosi korkealle. Kaikki muu kaipaa minua enemmän. Ja yksinkertaisesti on kivaa, ettei tarvitse jatkuvasti yrittää tietoisesti sivistää itseään tai yrittää kontata jotain hirveän raskassoutuista kirjaa läpi siksi, että se on klassikko.
Henriikan asiantuntijuus lasten- ja nuortenkirjallisuudessa tiedetään sosiaalisessa mediassa, ja hänelle tulee usein viestejä, joissa kysytään, mikä olisi hyvä kirjalahja lapselle.
– On ihanaa, että ihmiset kysyvät. Esimerkiksi kannen perusteella ei voi tietää, millainen kirja on. Moni aikuinen myös hyvää tarkoittaen vinkkaa niitä omia lapsuuden suosikkikirjoja. Jos sellaista tarjotaan vaikka lapselle, joka ei ole koskaan lukenut kirjaa, se ehkä antaa väärän kuvan siitä, mitä kirjallisuus voi tarjota. Jotkut tykkää Viisikoista ja Neiti Etsivistä, mutta niiden jälkeenkin on ilmestynyt paljon jännityssarjoja, jotka ehkä tarjoaa enemmän tarttumapintaa nykylapsille.
Kaikkea ei voi suositella
Kaikki ne lasten- ja nuortenkirjat, joita Henriika lukee työnsä vuoksi, hän lukisi muutenkin. Nimenomaan sosiaalisessa mediassa hän kertoo myös lukemastaan aikuisten kirjallisuudesta. Some on hänestä pääasiassa ihana paikka kirjakeskustelulle: jokaiseen kirjaan tulee aina jokin kommentti.
Aivan kaikkea lukemaansa hän ei tietenkään suosittele.
– En vihaa mitään genreä eikä mulla ole mitään ennakkoluuloja mitään kirjallisuuden lajia kohtaan, mutta en hehkuttele menemään kaikkea mahdollista. En voi suositella kirjaa, joka on mun mielestä ongelmallinen, huonosti kirjoitettu tai ylipäätään vain kehno.
– Silloin on oikeastaan kolme vaihtoehtoa: joko en puhu siitä kirjasta mitään julkisesti, kerron ainoastaan mistä se kirja kertoo, tai ihan suoraan tykittelen, mitä mieltä olen. Jos teen viimeisen, toisinaan jätän kirjan nimen kertomatta. Tosin silloin saan tuhat yksityisviestiä, että mikä kirja tää on!
Kotimaisia kirjoja Henriika ei mielellään lyttää, koska ala on Suomessa niin pieni ja hän tietää, miten vaativaa kirjan saaminen julkaistuksi oikeasti on. Hän ei halua olla se, jonka takia lukijat alkavat perua kirjastovarauksiaan.
Riippumaton lukija
Monella on näin kesällä jokin vakiokirja, joka kuuluu lukea joka vuosi. Myös Henriika lukee mielellään samoja kirjoja uudelleen.
– Monien ihmisten pitää esimerkiksi lukea Tove Janssonin Kesäkirja, tai kesä ei ala ollenkaan. Mulla ei ole mitään sellaista, että lukisin saman kirjan joka vuosi, mutta esimerkiksi Terry Pratchettin fantasiakirjoista löytää aina jotain uutta.
– Sitten on Gunnar Mattssonin Lapitip, se oli ensimmäinen aikuistenkirja, jonka luin. Olin silloin viisivuotias. Pekka Töpöhäntä taas on kaikkein ensimmäinen kirja, jonka olen koskaan lukenut. Ja Leo Lionnin Frederikin satukirjaa mulle on luettu, ennen kuin itse osasin lukea.
Mitä Henriika sitten suosittelisi kesälukemiseksi?
– Monella on tällainen ajatus, että nyt kun kesällä on aikaa, aion lukea vaikka kaikki Dostojevskit. Mutta mä oon sitä mieltä, että kannattaa lukea sitä, mikä kiinnostaa.
Vanhat suosikitkin kelpaavat siis oikein hyvin. Itse Henriika aikoo lukea tänä kesänä ainakin pari dekkaria: Sara Strömbergin Hakkuun ja Gillian McAllisterin Sinä yönä.
– Pidin McAllisterin aiemmasta kirjasta. Siinä oli jopa vähän maagista realismia mukana, vaikka se on jännityskirja.
Henriika lukee aina siellä, missä on, olipa se bussissa tai hammaslääkärin odotushuoneessa. Mitään tiettyä lukupaikkaa hänellä ei Tampereella ole.
– Ostin juuri riippumaton, aion loppuloman maata siinä ja kuunnella kirsikkapuiden havinaa ja lukea kirjoja. Myös Teiskossa äidin luona tykkään lukea, ja uimarannoilla, siellä tosin hiekkaa menee kirjan väliin. En ole vielä käynyt kaikissa Tampereen kirjastoissa, mutta tavoite on, että kävisin ne kaikki läpi. Olisi ihanaa, jos Tampereesta tulisi sellainen lukupääkaupunki, että täällä olisi siihen varattuja lukuspotteja!
Henriikan vinkit juuri nyt:
Sara Strömberg: Hakkuu
Gillian McAllister: Sinä yönä
David Nicholls: Melkein perillä
Taina Niemi: Ämpärikesä
Rebecca Yarros: Siivenisku
Aikuisten viihdekirjoista suosittelulistalta löytyy juuri nyt David Nichollsin Melkein perillä.
– Nicholls on sama tyyppi, joka on kirjoittanu Sinä päivänä -kirjan, joka oli Netflixissä tosi suuri sarjahitti. Kirja kertoo patikoimisesta ja on hauskasti kirjoitettu, siinä kuvataan paljon maisemia. Hahmot on inhimillisiä ja pidettäviä.
Nuorille Henriika suosittelee nyt ainakin Taina Niemen Ämpärikesää.
– Ämpärikesä sopii yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille. Se on äärettömän hyvin kirjoitettu, tosi uskottava kuvaus nuorten elämästä. Mun teki mieli vaan halata heistä jokaista ja sanoa, että kyllä se muuttuu paremmaksi. Kirja kertoo nuorista, jotka pääsevät ysiltä, ja se Ämpärikesä tietysti viittaa bucket listiin.
Aikuinen, älä teilaa
Nuorten aikuisten kirjoista Henriika haluaa juuri nyt nostaa esiin Rebecca Yarrosin tiiliskiven kokoisen romaanin Siivenisku, koska se on hitti, jota on myös kritisoitu paljon.
– Se on tällainen Tiktok-sensaatio, joka kertoo lohikäärmeistä, ihmisistä, koulusta, juonittelusta ja salaliitoista. Sitä on kritisoitu sen takia, että se on olevinaan niin heppoinen kirja, aivan mitäänsanomaton ja sitä ja tätä ja tuota. Jännä juttu, että tällaiset kirjat, jotka on erityisesti nuorten naisten suosiossa, eivät mukamas ole oikeata kirjallisuutta… On tämä kepeää luettavaa, mutta tosi vetävää. Ja tämä kirjasarja on saanut lukemisen pariin ihmisiä, joita ei ole kiinnostanut kirjallisuus, jotka eivät ole koskeneet kirjaan kertaakaan aikaisemmin. Nyt he ovat ahmineet tällaisia paksuja teoksia!
Aikuisten ei koskaan pitäisi teilata lasten- ja nuortenkirjoja kirjoja, Henriika sanoo. Tietenkin niissä on eri kohderyhmä kuin aikuisten kirjoissa, mutta ne ovat hyvää ja monipuolista kirjallisuutta.
– Koko ajan puhutaan siitä, että lapset ja nuoret eivät lue, tai jos lukevat, tekevät sen väärin. Tämän sijaan tarvittaisiin sellaista innostavaa puhetta ja kirjavinkkejä. Minkä takia yksikään lapsi tai nuori tarttuisi kirjaan, jos aikuiset antaa ymmärtää, että lasten ja nuorten kirjat on huonoja? Lukuinto ei synny sillä huolipuheella.
