Kirjailija Mirella Mäkilä kaipasi tamperelaista mielenmaisemaa, joten hän alkoi kirjoittaa siitä – syntyi lomakirjojen sarja, jossa on komiikkaa ja romantiikkaa Tampereella

Mirella Mäkilä alkoi kirjoittaa kirjoja, koska olisi ihanaa olla Tampereella.” Tampereella on kaikki ison kaupungin hyvät puolet, mutta vähän huonoja puolia.”

Teksti: Eli Harju
Kuvat: Mikko Vattulainen

Muutama vuosi sitten Mirella Mäkilää vaivasi kotiseutukaipuu. Otavan päägraafikkona työskentelevä Mirella on syntynyt Tampereella ja asunut täällä lapsuuden ja nuoruuden, mutta pieneksi käväisyksi tarkoitettu asuminen Helsingissä on kestänyt nyt jo parikymmentä vuotta.  

–  Täällä oli ollut ankeeta kaikista maailman syistä, pandemiasta johtuen oli tosi kurjat ajat, Mirella kertoo.  

– Mulle tuli varmaan sellainen kotiseutukaipuu, että olisi ihanaa olla Tampereella, ja aloin kirjoittaa siitä. 

Ikävä purkautui siis kirjoittamiseksi, ja tuolloin aloitettu tarina jalostui kepeäksi romaanisarjaksi. Se on moro –sarjan ensimmäinen osa Seuraavana Tampere julkaistiin toukokuussa 2023 ja uusin Tampereella rempallaan ilmestyi tämän vuoden huhtikuussa.  

–  En oikein löytänyt sellaista kirjaa, jonka kautta olisin voinut fiilistellä Tampere-elämää. On tietenkin Seppo Jokisen kirjat, mutta ne ovat osin vähän synkässä lajityypissä. Itse kaipasin jotain hauskaa kirjaa Tampereesta, ja kun en löytänyt sellaista, totesin, että se on kai itse tehtävä.  

Ikävä kohdistui totta kai Tampereelle paikkana, mutta myös tamperelaiseen sielunmaisemaan ja olemisen tapaan. Tampere on Mirellan mielestä Helsinkiä sosiaalisempi paikka. 

– Tampereella on kaikki ison kaupungin hyvät puolet, mutta vähän huonoja puolia.  Ajattelen, että tamperelainen mielenmaisena on sellainen lähtökohtaisesti hyväntahtoinen, usein hieman puhelias, mutkaton ja rento. Ehkä hyvällä tavalla juntti. Siellä ei olla olevinaan. Ja täältä Helsingistä katsottuna tamperelaisuus on myös eteenpäin menevää ja kehittyvää, Tampereella tapahtuu paljon ja vaalitaan kaupunkikulttuuria hienosti.  

Romantiikkaa ja muutakin rakkautta

Mirellan kirjojen päähenkilö on kolmekymppinen Roosa, joka kommellusten saattelemana päätyy Helsingistä takaisin syntymäkaupunkiinsa Tampereelle, parisuhteesta sinkuksi, sinkusta parisuhteen kaltaiseen tilanteeseen, Pyynikiltä Petsamoon ja niin edespäin. 

–  Ensimmäinen kirja kertoi siitä paluumuutosta ja kaupungista itsestään. Toisessa vielä enemmän juurrutaan takaisin Tampereelle ja kohdataan kaikennäköisiä hankaluuksia, niin kuin elämässä on tapana. Ihmisellä saattaa olla suunnitelmia, ja sitten elämä nauraa niille suunnitelmille ja järjestää jotain aivan muuta. Roosa on sellainen tyyppi, että yrittää sitten aina lutvia eteenpäin niissä hankaluuksissa, jotka usein liittyvät ihmissuhteisiin tai työsuhteisiin. 

Kirjoissa on komiikkaa, ystävyyttä ja rakkautta Tampereella, on monen ikäisiä ihmisiä, monenlaisia eläinystäviä ja monenlaisia läheisiä suhteita. Yksi tärkeä teema Se on moro -sarjassa onkin kaikenlaisen rakkauden ylistys. 

– Ystävyys on yksi tärkeistä ihmissuhteista. Mutta kirjoissa tulevat edustetuiksi kaikenlaiset suhteet, ei pelkästään heterosuhteet. Ne kertovat myös ystävien ajoittaisesta rasittavuudesta, niissä on oman paikan etsintää ja hyvin arkista, samaistuttavaa elämää. Haluaisin, että niistä voi saada sellaisia hauskoja samaistumisen hetkiä, että itsellekin on käynyt jotain samanlaista. 

Tarkasti, muttei vakavissaan

Sarjan seuraavan romaanin on tarkoitus ilmestyä vuoden 2025 toukokuussa, jälleen aivan kesän alla. Mirellan teokset onkin tarkoitettu lomakirjoiksi, joiden kanssa saa rentoutua. 

– Ainakin itse haen lomalla sellaista kirjaa, jonka kanssa voi rentoutua ja nauttia elämästä. Minulle täydellinen lomakirja on hauska, tykkään siitä, että mua vähän naurattaa, kun luen. Lomakirjan pitäisi olla hauska ja lämminhenkinen, että kun on lukenut, olisi sellainen olo, että “ihanaa kun luin tän” eikä sellainen, että “huh, mä selvisin”. 

Mirellalla itsellään ei ole luotettua lomakirjaa, joka tulisi luettua joka kesä. Nyt hän lukee lapsensa kanssa Tove Janssonin alkuperäisiä muumikirjoja, ja niihin ehkä tulee palattua tulevinakin kesinä. 

– Ihmiset ovat usein aika vakavissaan lukemisen kanssa. Mun mielestä ei tarviis olla niin vakavissaan, vaan voi nauttia monenlaisista kirjoista. Se on vähän sama kuin musiikin kanssa, että joskus haluaa tosi menevää tai kevyttä musiikkia, joskus on tarve ihan toisenlaiselle musiikille. 

Kevyen ja hauskan kirjan kirjoittaminen ei kuitenkaan ole aivan keveää hommaa. Komiikka on taitolaji, ja Mirella tekee kirjoihinsa myös paljon taustatyötä.  

Ihmiset ovat usein aika vakavissaan lukemisen kanssa. Mun mielestä ei tarviis olla niin vakavissaan, vaan voi nauttia monenlaisista kirjoista.

Mirella Mäkilä

– Kirjoitin kyllä sujuvasti esimerkiksi Tammerfestistä, mutta mähän en oo koskaan ollut Tammerfesteillä! Sukulaisnuori oli apuna siinä, hän kertoi, millaista siellä on. Ja oli hirveä vaiva etsiä kaikki pohjakartat, että missä lava on suhteessa muuhun ja mitä se maksaa, jos siellä ostaa vaikka lonkeron. Ajattelen, että siitä tulee sellainen uskottavuus, että kirja on uskollinen todellisuudelle, vaikka siinä tapahtuukin kuvitteellisia asioita.  

Kirjoissa puhutaan myös paljon Tampereen murretta. Vaikka syntytamperelaisena Mirella kuulikin hahmojensa murteen mielessään vaivatta, sen kirjoittaminen tekstiksi oli pieni työmaa. 

– Tiedän tietysti itse, miten ja millä äänenpainoilla henkilöt asiat sanovat. Mutta se oli vähän sellaista tasapainoilua sen kanssa, että onko se täysin uskollista murretta vai sellaista, että se on luettuna helppoa, vaikkei tuntisi Tampereen murretta kauheasti.  Roosan vanhemmat puhuvat oikein leveetä vanhanajan Tampereen murretta, nuoremmilla hahmoilla on vaan pieni säväys sitä. Mut mitään murrekirjoja nämä eivät varsinaisesti ole, murrekirjailijan valtikkaa saa kyllä Heli Laaksonen pitää!  

Tampereen taikaa

Vaikka Mirella ei olekaan kuullut Tammerfestien kutsua, tekemistä hän kyllä keksii vieraillessaan Tampereella. Täällä on hänestä helpompi lähteä nauttimaan kaupunkielämästä kuin Helsingissä. 

– Tampereen keskusta on paljon kompaktimpi, ja siinä on hauskempi tunnelma. Ihmiset tulevat juttelemaan ihan ilman mitään taka-ajatuksia. Helsingissä se keskusta on paljon laajempi ja ihmiset ovat vähän enemmän omissa kolosissaan.  

Pitkän tähtäimen haaveena on muuttaa takaisin Tampereelle, mutta henkisen pakopaikan lisäksi Tampere kävisi hänelle mainiosti myös aivan oikean kesäloman viettoon. Täydellinen kesäpäivä Tampereella alkaisi Mirellan mielestä laiskalla aamulla ja ehkä brunssilla. 

– En ole käynyt Café Pispalan brunssilla, mutta haluaisin testata niiden pannareita. Sitten varmaan pitäis päästä johonkin korkealle, se voisi olla Pyynikin näkötorni tai Näsinneula tai vaikka Moro Sky Bar, sieltä olisi kiva katella kaupunkia ylhäältä käsin.  

Yläilmojen jälkeen tie veisi takaisin kaupungille, ehkä Tallipihalle ostamaan suklaata, ja kauneushoitolaan.  

– Mankuisin siskolta kasvohoidon, hänellä on hoitola ihan keskustassa! Sitten varmaan alkaisi tulla nälkä, menisin Sitkoon pizzalle tai Kauppahalliin, koska se on lapsuudesta asti supertärkeä paikka. Siellä käytiin aina koulun jälkeen vaarin kanssa. Sitten menisin uimaan, koska Tampereella on ihania uimarantoja! Ehkä Pyynikin uimarannalle.  

Muina vuodenaikoina Mirella suuntaisi illalla jääkiekkomatsiin, mutta kesällä hän luultavasti löytäisi itsensä terassilta Tammerkosken lähettyviltä.  

– Ja jos olisin ihan turistina liikkeellä, katsoisin netistä jonkun kaupungin menon, mihin voi mennä. Päiväsaikaan etsisin jotain lapselle sopivaa ulkosalla tapahtuvaa, illan tullen ehkä jotain hauskaa keikkaa tai jotain matalan kynnyksen teatteria, mihin saisi helposti lipun. Tampereella alan helposti miettiä, että mitäs tässä tänä viikonloppuna nyt tapahtuu, Helsingissä kökötän vaan kotona. Ehkä se Tampereen taika on juuri siinä.