Entisessä Lemmikkitalossa Pispalassa on järjestetty jo noin sata voittoa tavoittelematonta keikkaa. Huhujen mukaan sieltä saa myös Tampereen parasta kahvia.
Teksti: Eli Harju
Kuvat: Mikko Vattulainen
Parasta Pispalaan perustetussa Pethausissa ovat olleet sen kasvaminen kuin itsestään ja kävijäpalaute, sanoo Tarja Kansanaho.
– Olen kuullut sellaisiakin kommentteja, että tämä on elävän musiikin tulevaisuus.
Pethaus on matalan kynnyksen kulttuuriolohuone, joka syntyi viime vuonna hieman sattuman kautta. Perustajat kuulivat vanhan lemmikkikaupan olleen tyhjillään ja perustivat voittoa tavoittelemattoman Pethaus ry:n. Kun tila oli hankittu, alettiin sitä täyttää toiminnalla. Nimi Pethaus tulee siitä, että kaupan nimi oli Lemmikkitalo.
– Tartuttiin hetkeen ja mietittiin, että kyllä tähän jotain keksitään. Jos ei muuta, niin työtiloja, ja aluksi tämä olikin työtilana. Sitten se idea jotenkin lähti kehittymään ihan luonnollisesti sen mukaan, mistä ihmiset olivat kiinnostuneita.
Tällä hetkellä Pethausissa järjestetään musiikkiesityksiä sekä taidenäyttelyitä. Viitenä päivänä viikossa siellä on avoinna kahvila Purmeli Café. Nurkasta löytyy levymyymälä, jossa on myynnissä pienlevymerkkien tuotantoa, käytettyjä levyjä, keikoilla soittaneiden artistien musiikkia sekä kirjoja ja sarjakuvia.
Paikalle saa tulla myös ostamatta mitään, katselemaan taidetta, selailemaan levylaareja tai juttelemaan kahvilan pitäjän Martin Jägerin kanssa.
Esiintyjistä noin kolme neljäsosaa tarjoaa keikkaa yhdistykselle itse, loppuja pyydetään. Ensimmäinen vuosi on ollut varsin vauhdikas, ja siihen on mahtunut noin sata keikkaa. Lisäksi paikalla on pidetty kuvataidekerhoa ja performanssiyhteisö VHS-klubi on järjestänyt siellä tapahtumia.
Pethaus ry tahtoo toimia sisältö edellä ja pitää ihmisensä anonyymeinä. Siksi vain Tarja ja Martin esiintyvät nimillään tässä jutussa. Yhteensä yhdistyksessä on kahdeksan jäsentä, ja he löysivät toisensa yhteisten tuttavuuksien kautta.
– Kyllä kaikilla oli heti ajatus tästä vapaana kulttuuritilana. Että olisi sellainen matalan kynnyksen tila, joka on kaikille avoin ja johon on helppo tulla, Tarja kertoo.
Paikalla 25 vuotta toiminut lemmikkikauppa on edelleen läsnä pienessä akvaarioruuan tuoksussa ja siinä, että Pispalan koirat haluaisivat ohi kulkiessaan poiketa sisälle. Ne ovat tottuneet siihen, että tämä on mukava paikka. Muistoksi säilytettiin myös pieni metallinen paikka lattiassa.
– Tässä on ollut myyntitiski ja täällä on käyneet korkkarirouvat, niin että lattia on kulunut entisen tiskin edestä ihan puhki. He olivat tehneet vanhasta koiranruokasäiliöstä tuollaisen paikkauksen.
Itsestään kasvanut
Pethaus ry:ssä on mukana kuvataiteen ja musiikin kanssa tekemisissä olevia ihmisiä, joten oli luontevaa alkaa järjestää siellä keikkoja ja taidenäyttelyitä. Kaikki loksahteli paikalle hieman itsestään ilman sen kummempaa miettimistä.
Martinin piti tulla myymään kahvia vain yhteen tapahtumaan, mutta hän jäikin pysyvästi. Nykyään kahvila on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin iltapäivällä ja illalla. Tarkkoja aukioloaikoja Martin kuitenkin vielä kokeilee ja miettii, koska vilkkaasta ohikulkuliikenteestä huolimatta moni ei pysähdy Pispalan valtatien varrelle ainakaan aamukahviaikoihin.
Martin hankki kahvilavälineet alun perin siksi, että hänen mielestään Tampereelta ei saanut kunnollista kahvia. Ensin hän perusti kahvilan Onkiniemi ateljeeseen, mutta siirtyi sittemmin Pethausiin.
– Olen kuullut useammin kuin kerran, että Martinin kahvi on Suomen parasta, paljastaa Tarja. Martinillekin palaute on tuttu.
– Olen lakannut laskemasta, kuinka usein niin on sanottu. Olen itsekin melkein sitä mieltä, että se on parasta Tampereella, mutta toki muualla on omat paikkansa.
Vissyäkin soittajille
Pethaus ry:n jäsenet jakavat tilan vuokran ja muut juoksevat kulut kahdeksaan pekkaan. Keikoille on vapaaehtoinen pääsymaksu, johon yleisön toivotaan osallistuvan oman taloudellisen tilanteensa mukaan. Kaikki pääsymaksujen mahdolliset tuotot käytetään artistien kuluihin ja Pethausin ylläpitoon.
Yhdistyksen jäsenet käyvät muualla töissä, ja Pethaus on heille kokonaan vapaa-ajan toimintaa. Tarja itse on töissä Mokkamestareiden kahvipaahtimon työnjohdossa.
– Päivätyöni on ihan toisenlaista. Tämä on mukavaa vastapainoa.
Kukaan pethausilaisista ei ole varsinaisesti kokenut tapahtumajärjestäjä. Siksi toiminta on tuonut mukanaan myös yllätyksiä.
– Eka keikka oli viime vuoden toukokuussa, ja yksi esiintyjä sanoi, että olisi kiva jos soittajille olisi vaikka vissyä tai muuta juotavaa. Ollaan kyllä kehitytty siitä, nykyään esiintyjille tarjotaan ruokaakin, Tarja kertoo.
Itkettävän intiimiä
Keikoille saattaa tulla yleisöä mitä tahansa kahdesta viiteenkymmeneen henkeen riippuen päivästä ja esiintyjästä. Koska Pethausilla ei ole isoja kuluja katettavaksi, järjestäjien ei tarvitse ajatella sitä, saavatko he tuvan täyteen ja isot lipputulot. Toiminnassa on omanlaisensa vapaus.
– Koska tämä ei ole baari, ihmiset tulevat tänne musiikin takia. Täällä voi soittaa vaikka hyvin hiljaista musiikkia, sellaista, minkä aikana ei melkein voi hengittääkään, Tarja sanoo.
– Ihmiset ovat niin keskittyneitä, että se on melkein kuin kuin klassisen musiikin konserteissa, kuvailee Martin.
– Noin kuukausi sitten meillä oli noise-musiikin keikka, siis kovaäänistä ja intensiivistä musiikkia. Olin tiskaamassa ja joku kurkisti nurkan takaa ja oli että ”Shhh! Bändi soittaa!” Se oli ihan absurdia, esitys oli kaoottinen ja äänekäs, eikä millään hiljaisellakaan keikalla ollut aikaisemmin ollut ongelmaa. Mutta se kertoo siitä, miten intiimejä esitykset ovat ja miten keskittynyttä yleisö on.
Pienessä tilassa musiikki tulee lähelle. Joskus yleisössä joku on niin liikuttunut, että itkee, Tarja kertoo.
– Tämä on kuin olohuone, kaikki ovat hyvin lähellä toisiaan. Täällä voi kokea jotain sellaista, mitä ei ole ikinä ennen kokenut. Meillä on esimerkiksi paljon improvisaatiomusiikin keikkoja, missä muusikot ovat syvästi keskittyneitä omaan improvisaatioonsa, ja silti jotenkin löytävät musiikin kautta yhteyden toisiinsa ja yleisöön.
Aamupuuroa, science fictionia ja solidaarisuutta
Nyt yksivuotiaan Pethausin tulevaisuudessa siintää remontti. Se alkaa todennäköisesti syksyllä, ja siinä rakennetaan parempi keittiö. Remontin suunnittelua rahoitetaan keväällä Mesenaatti-palvelun kautta pidetyllä rahankeräyksellä, ja ihmiset lahjoittivat Tarjan mukaan siihen mielellään.
– Kertoo ehkä siitä, että jotain tällaista toimintaa on kaivattu.
Nyt Martinin kahvilasta saa hyvän kahvin lisäksi kaakaota, teetä ja porkkanakakkua, mutta keittiöremontin jälkeen tulevaisuudessa toivottavasti enemmänkin.
– Nyt voin käytännössä tehdä vain sitä, mitä saan aikaan kuumalla vedellä. Haluaisin tarjota myös ruokaa, en tiedä vielä mitä. Unelmoin yksinkertaisista annoksista, aamupuurosta tai täytetyistä leivistä. Joku ehdotti pastabaaria, mutta se on tällä hetkellä aika science fictionia, sanoo Martin.
Tarja ja Martin toivovat myös, että paikka saataisiin saavutettavammaksi niin, että siellä voisi liikkua esimerkiksi pyörätuolilla. Lisäksi he haluaisivat järjestää Pethausilla muitakin tapahtumia kuin keikkoja.
– Tämä taipuisi niin moneen. Runoja, kuvataidetta, shakkikerhoa, performanssitaidetta. Mitä vain keksittäisiin, Tarja miettii. Hänelle Pethaus on ennen kaikkea solidaarisuuden eli yhteenkuuluvuuden koti. Martin haluaa lisätä solidaarisuuteen inklusiivisuuden eli kaikkien huomioimisen.
– Mielestäni paikalla on vielä käyttämätöntä potentiaalia. Arvostan sitä, että täällä toimitaan vapaaehtoisesti ja tämä kasvaa orgaanisesti, jotta kukaan ei pala loppuun. Edistymme hitaasti, mutta jotain tapahtuu koko ajan. Inklusiivisuus on sellainen asia, jonka haluaisin saavuttaa pian. Tarkoitan sekä fyysistä saavutettavuutta että sitä, että ihmiset voivat tulla tänne ja tuntea olevansa turvassa.
