SirkusRakkausPumPumin perustaja Piritta Suominen on monien lasten suosikkipunkkari. Hän arvioi opettaneensa kymmenisen tuhatta lasta ja nuorta maalaamaan.
Teksti: Eli Harju
Kuvat: Mikko Vattulainen
– Minulla on kolme omaa lasta ja sitten tämä sirkuksellinen, sanoo lasten katutaideyhdistys SirkusRakkausPumPumin perustaja Piritta Suominen.
– Tuolla kadulla saattaa teiniporukka juosta halaamaan ja kertoa, että ”me ostettiin tämmösiä spraykannuja ja mennään maalaa sinne, mihin sä käskit”. Se on aivan ihanaa, että on saavuttanut sellaisen meiningin vain olemalla oma itsensä.
Piritta perusti SRP:n vuonna 2011, ja yhdistys aloitti katutaidetoiminnan 2014. Yhdistyksen konseptin luoja ja nimen keksijä on hänen esikoisensa, joka oli silloin viisivuotias.
– Hän oli ihan kypsä siihen, että lastentapahtumissa ja esityksissä istutaan paikallaan ja aikuiset esittävät jotakin. Hän ehdotti, että perustetaan sellainen sirkus, joka menee joka paikkaan ja kysyy ihmisiltä, että mitä te haluatte leikkiä. Sitten leikitään sitä ja maalataan koko maailma sateenkaaren väriseksi. Päätin, että joo, tehdääs muuten toi!
Aina kiertueella
Ensimmäisenä alkoi leikkitoiminta lastentapahtumissa. Seuraavaksi ryhdyttiin tosissaan maalaamaan maailmaa sateenkaaren väriseksi. Se alkoi Näsinpuistosta, mihin perustettiin lasten ja nuorten katutaidegalleria Rantatunnelin rakennustyömaan suoja-aitoihin.
Aluksi toiminnan vetäjät löytyivät tuttavapiiristä. Homma lähti käsistä, kuten hyvillä ideoilla on tapana, ja reilun vuoden päästä yhdistyksellä oli jo sata vapaaehtoista.
– Keksin itse sellaisen ammatin kuin lasten ja nuorten katutaideohjaaja, ei sitä aikaisemmin ollut olemassa. Luotiin siihen opetuskonsepti ja koulutettiin porukka tehtävään.
Piritalla ei itselläänkään ollut aloittaessa varsinaista taustaa taidekasvatuksessa. Hän on käynyt käsi- ja taideteollisen koulutuksen ja opiskellut vaateompelua työväenopistossa.
– Paljastettakoon nyt, että en ole käynyt edes lukiota, mulla on niin kovat oppimisvaikeudet. Perustin opiskeluaikana firman ja tein sisustustekstiilejä. Sitten pyöritin paitapainoa, tein vaatteita ja kiersin festareilla myymässä niitä, tein teatteripuvustuksia ja custom-vaatemallistoja. Kun lapsi keksi tämän homman, oli hauskaa, että tässäkin saa olla koko ajan kiertueella! Nyt olen tehnyt jo lähemmäs 900 tapahtumaa. Siinä oppii aika paljon.
– Vanhemmatkin tulevat sanomaan, että olet aina ollut meidän lasten suosikkipunkkari.
Kokemuksesta festareilla on ollut hyötyä myös nykyisessä hommassa. Kun SirkusRakkausPumPum pystyttää maalausseinänsä tai kojunsa, se ei hätkähdä tuulesta eikä sateesta, ja on varmasti turvallinen.
–Koska olen itsekin erilainen oppija, osaan tehdä konsepteja joissa myös erityislapset ja nuoret saavat onnistumisen kokemuksia ja pääsevät loistamaan. Katutaidetoimintamme tuo lastenkulttuurin piiriin paljon perheitä, jotka eivät muuten käy missään tapahtumissa.
Ensin Piritta toivoi, ettei yhdistyksen toiminta mitenkään henkilöityisi häneen. Niin siinä kuitenkin kävi, eikä se ole enää vuosiin haitannut.
– Vanhemmatkin tulevat sanomaan, että olet aina ollut meidän lasten suosikkipunkkari.
Aktiivinen graffitikaupunki
Syksyllä mennään taas kohti jotain uutta: SirkusRakkausPumPum järjestää Tampereen ensimmäisen lasten katutaidefestivaalin nimeltä Yes We CAN. Se pidetään Hiedanrannan katutaidepuistossa 7.–8. syyskuuta, ja iso osa ohjelmasta on maksutonta.
– Tampereelta puuttuu tavallaan lasten ja nuorten nimikkofestari. Helsingissä on Skidit, Hämeenlinnassa Hippalot ja katutaidefestari Räikee. Tampereella on paljon maalaavia lapsia ja nuoria, tänne on mainiota pistää heille oma festari pystyyn.
Tämän vuoden festivaali on parin päivän pilotti, jossa on nuorten päivä ja koko perheen päivä. Siihen odotetaan satoja lapsia ja nuoria, ja tulevina vuosina tapahtuma toivottavasti kasvaa entisestään.
Tampereella voisi kehittää myös aikuisten katutaideskeneä, Piritta sanoo. Siitä voisi tulla kaupungille ihan oikea matkailuvaltti.
– Tampere on varmaan Helsingin jälkeen Suomen aktiivisin graffitikaupunki, se pitäisi vain tajuta hyödyntää. Täällä käy koko ajan ulkomaalaisiakin taiteilijoita, jotka haluaisivat jättää jälkensä, mutta ei ole paikkaa, mihin niitä tehdä. Graffitiseiniä voisi olla tässä ja tuossa ja tuolla!
Kukaan ei sotke, jos osaa maalata
Moni alkaa tässä vaiheessa kysellä, miksi sinne julkisille paikoille pitää saada maalata ylipäätään. Se on väärä keskustelu, sanoo Piritta.
– Sinne maalataan joka tapauksessa, saa tai ei! Se on sama juttu kaikissa kaupungeissa. Jos luvalliset mestat viedään pois, jengi maalaa jonnekin muualle. Kun Tampereella on purettu Hiedanranta ja Tikkutehdas, täällä ei enää ole maalareille mieluisia paikkoja.
Ei-toivottua maalailua ehkäisevät luvallisten graffitipaikkojen lisäksi julkiset taideteokset. Esimerkiksi muraalien päälle ei mennä sotkemaan niin usein kuin tyhjään betoniseinään.
– SirkusRakkausPumPumin idea on vallata kaupunki uudella tavalla, että täällä olisi lasten ja nuorten taidetta ja harrastusmahdollisuuksia. Siten se vastakkainasettelu voisi vähentyä. Nyt kaupunki tappelee graffitimaalareiden kanssa, ja kuitenkin samalla on älytön määrä pintoja, mihin kaupunkilaiset toivoisivat muutakin kuin sotkuista betonia. Meidän kohteissa on sekä ammattitaiteilijoiden teoksia että osallistavia teoksia, joissa lapset pääsevät maalaamaan. Kaupunkitaiteessa on tärkeää huomioida sekä olemassa oleva graffitiskene että nuori taiteiljasukupolvi.
Lisäksi hänestä on tärkeää, että lapsille ja nuorille opetetaan graffitien tekemistä nimenomaan taiteen muotona. Harva piirtelee töhryjä, jos osaa tehdä hienoakin jälkeä.
– Sitten kun oppii maalaamaan, taiteen tekemisestä tulee prosessi. Niitä kuvia aletaan suunnitella kotona ja mietitään tarkasti, mihin ne tehdään ja mistä hankitaan maalit.
Rauhaa ja katutaidetta
Taideopetuksen lisäksi SirkusRakkausPumPumin työpajat ovat myös rauhankasvatusta. Jokaiselle pajaan tulevalle kerrotaan ensin, mitä siellä ei saa maalata: esimerkiksi päihteitä, aseita, natsimerkkejä.
– Kun kerran kokeilee sellaista, lentää heti ulos. Meidän tehtävä on myös edistää sitä, että lapset eivät käyttäydy tyhmästi. Lapset ja nuoret on tämän kaupunkitilan tulevaisuuden käyttäjiä, sen takia on tärkeä opettaa tämä sukupolvi terveeseen graffitikulttuuriin. Se tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että luvallisen harrastamisen paikkoja ja katutaideopetusta järjestetään eri puolilla kaupunkia tarpeeksi .
Graffiti on katujen alkuperäistaide, eikä siitä pääse mihinkään, Piritta sanoo. Sen sijaan sitä voi ohjata parempaan suuntaan: tarjota aikuisille graffitimaalareille kunnollisia seinäpintoja näkyviltä paikoilta ja nuoremmille maalareille harjoitusseinää.
– Tällä katutaidemeiningillä voi ihan oikeasti tehdä vallankumouksia. Kun aloitettiin vuonna 2014, mukaan tuli paljon ihan pieniä lapsia. Nyt ne samat lapset opiskelee taidealaa, koska ovat olleet niin paljon meidän jutuissa. Ja kun harrastajia on paljon, on helpompi saada läpi kaikenlaisia kaupunkikehitysjuttuja.
Hauskuuteen ylipuhuja
Nykyään SirkusRakkausPumPumin konseptin ideoinut esikoinen on 18-vuotias, ja Piritta arvioi opettaneensa noin 10 000 lasta ja nuorta maalaamaan. Yhden päivän tapahtumassa saattaa vierailla alakoulullisen verran lapsia.
Tapahtumien järjestämisen lisäksi Piritta suunnittelee katutaideopetuksen kokonaisuuksia Tampereen peruskouluihin osana kulttuurikasvatusta ja konsultoi erilaisissa projekteissa katutaiteen asiantuntijana. Hän on ollut mukana esimerkiksi Tampereen kaupungin osallistavassa budjetoinnissa, kulttuuripääkaupunkihaussa, Hiedanrannan katutaidepuiston suunnittelussa ja lukuisten graffitiseinien pystytyksessä.
– Olen hirveän hyvä ylipuhumaan ihmisiä kaikkeen hauskaan!
Vuoden alussa aloitti Piritan ja graffititaiteen asiantuntija Jussi Vuorelan yritys Next Level Street Art, joka välittää ammattitaiteilijoille töitä esimerkiksi muraaliprojekteihin.
– Meillä on tätä lasten ja nuorten toimintaa vetämässä niin paljon upeita ammattitaiteilijoita, ja koko ajan meiltä kysellään myös sellaisille tekijää. Nyt he eivät jää sinne lasten ja nuorten juttujen jalkoihin.
Tällä hetkellä Next Level Street Artissa suunnitellaan isoa hanketta, joka ulottuisi Epilään, Tahmelaan ja Pispalaan.
– Se alue on asukkaiden mielestä kauhean sotkuinen, sitä maalataan ja putsataan ja maalataan ja putsataan. Olen kaupungin infran kanssa jutellut, että siitä tehtäisiin katutaidehanke, ja ollaan paikallisten maalarien kanssa selvitetty, mitä paikkoja sieltä kannattaisi vapauttaa luvallisiksi graffitiseiniksi. Ei ole järkeä laittaa sellaisia määriä rahaa puhdistukseen koko ajan, mutta siellä pitäisi tapahtua aika paljon kaupunkikehitystä kerralla, että tilanne oikeasti muuttuisi.
