Annikki OFF
Annikin runofestivaalin ympärille syntynyt kaupunkifestivaali: musiikkia, teatteria, aforismeja ja paljon muuta.
Annikin runofestivaalin ympärille syntynyt kaupunkifestivaali: musiikkia, teatteria, aforismeja ja paljon muuta.
Kesäinen hyvinvointi- ja elämyspäivä Viikinsaaressa.
Annikin puutalokorttelin sisäpihalla järjestettävän festivaalin teemana on tänä vuonna Henkilökohtaista. Kuva: Nikko Mäkinen.
Kansainvälinen kansantanssifestivaali. Koulutusta, konsertteja, seminaareja, yötansseja ja klubi-iltoja. Osaan konserteista vapaa pääsy.
Kuusikkopuiston kentällä järjestettävillä festareilla esiintymässä mm. Maustetytöt ja Klamydia.
Uudistuvaan Hiedanrannan katutaidepuistoon avautuu muun muassa konttipuisto, jossa on noin 250 metriä vapaasti maalattavaa pintaa. Avajaisissa maksuttomia työpajoja kaiken tasoisille […]
Suurella kaupunkifestivaalilla Ratinanniemessä esiintyvät mm. Jenni Vartiainen, Eppu Normaali sis. Iiro Rantala ja Happoradio.
Perinteiseksi muodostuneessa kaupungin juhannusjuhlassa Tullikamarilla mm. musiikkia ja stand upia.
Nostalgisen rautalankamusiikin tapahtuma Viikinsaaressa.
Pääesiintyjänä Lauri Tähkä, mukana myös Reino Nordin ja Bee.
Hevifestareilla Ratinassa mm. Kotiteollisuus, Suburban Tribe ja Stam1na.
Ismo Leikola kertoo Pyynikin kesäteatterilla uusimmat nauruhermoja kutkuttavat tarinansa.